sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ritun ja Keron reeniä ja rellestystä.

Järkkäiltiin eilen 17.12. Päivin kanssa kimppa-agilitytreenit Ritulle (O. Tunturirisakas) ja Kerolle (O. Miilumaljakas). Olipas kivaa! :D Kero oli niin käsittämättömän iloinen ja onnellinen nähdessään minut, että kyllä lämmitti suuresti kasvattajan sydäntä. Pieni koira ei meinannut pysyä nahoissaan. :)

Ritun kanssa oli jo ennestään takana kahden päivän agilityputki, joten tehtiin ihan helppoja ja lyhyitä juttuja, pientä tekniikkaa (välistävetoja ja pakkovalsseja) sekä kontakteja ja vähän keppejä. Keron ja Päivin prioriteetteina oli lähinnä treenata uudessa ympäristössä, kiinnittää huomiota Keron keskittymiseen ja siihen, että ensisijaisesti leikki ja yhteistyö sujuu vieraassa ympäristössä. Tavoitteeseen päästiin, joten sinänsä kaikkiaan onnistuneet treenisessiot. :)

Kero reenaa keppejä.

Olin varannut meille kentän hallista tunniksi, jonka jälkeen käytiin vielä juoksuttamassa sisaruksia pellolla. Tyypeillä oli todella hauskaa yhdessä, meuhausta ja painia lumessa, kilpajuoksua ja kuperkeikkoja. Sisaruksista lähtee ihan samanlainen leikkiörinä, vaikka Kero käyttää leikeissään enemmän tassuja ja sen repertuaarista löytyy veikeä kokoelma 'poski maahan ja kuperkeikalla tantereeseen' -tyyppisiä leikkiliikehdintöjä. Sisarusten leikkejä oli tosi hauska seurata! Kiitos Päivi ja Kero, otetaan pian uusiksi! :)




Neljävuotiaat sisarukset Kero (O. Miilumaljakas) ja Ritu (O. Tunturirisakas).


Ei kommentteja: